top of page

Tarkemmin alueesta Baan Finland

Baan Finland alue perustettiin Hua Hiniin vuonna 2007.  Vuosien mittaan Baan Finland on kasvanut 39 asuntoa käsittäväksi kokonaisuudeksi, kaikki asunnot ovat suomalaisomistuksessa. Alueita on yhteensä 6kpl ja täten jokaisella alueella on oma rauhansa, eikä kokonaisuutta voi millään tavalla kuvaila kommuuniksi. Alueilla omat yhteiset uima-altaat ja auringonottoalueensa, ruuhkaa ei niilläkään juuri ole. Jokaisella alueella oma Wifi.

Terveydenhuollossa Bangkok Hospital on laadukkain ja palvelee mielellään/nopeasti turisteja, jopa jonojen ohi. 

Tärkeitä puhelinnumeroita: Poliisi 191 | ambulanssi 1669 | turistipoliisi 1155 | palokunta 199

Ruokailu/ kaupat

Aivan lähistöllä kolme "Seven/Eleven" kauppaa/kioskia, sekä todella runsaasti ravintoloita 500 metrin säteellä.

Ravintoloissa tarjontaa paikallisten herkkujen lisäksi mm. Vietnamilainen ravintola ja toisesta ääripäästä hyvä ranskalainen ravintola. Kauppakeskuksista löytyy kansainvälisiä ruokaketjuja kuten KFC, McDonald's, Pizza Company, Buger King. FoodPanda toimittaa ruokaa tilauksesta vaikka kotiovelle.

Asunnoilla voi toki myös itse valmistaa ruokaa.

Kauppakeskuksista löytyy isompia ruokakauppoja/ marketteja, joista saa loman perustarpeet jääkaappiin (mm. Tesco Lotus).

Juomatilaukset on yleensä tehty Soi 94 (lähitie) varrella sijaitsevasta "juomatukusta", he toimittavat tilauksen asunnon terassille. Toki Tesco:stakin voi juomia tuktukilla tuoda, mutta helpointa ottaa juomatukusta isompi erä kerralla.

Iso kauppakeskus (Market Village) on 800 metrin päässä ja toinen (BluPort) 1,3km päässä.

Pienemmistä market-kokoisista suosimme Villa Market-kauppaa,  joka on erittäin laadukas länsimaalainen kauppa n. 2km päässä asunnolta. 

Muita vinkkejä

Golf-kierrokset: tilaa pelit : asko.varelius@baanfinland.com . Asko järjestää alueen golffareille yhteisreissuja lähialueen kentille. Hyppäät vaan aamulla kyytiin ja iltapäivällä paluu kentältä suoraan alueelle. Golf-retket ajoittuvat pääasiassa Lokakuu-Toukokuu väliselle ajalle.

Moni vuokralainen käyttää skootteria kulkuneuvona, niitä vuokrataan Soi94 varrella. Huom! Suositellaan kansainvälistä ajokorttia, hanki etukäteen: Autoliitto .

Toki yleisin tapa liikkua hieman kävelymatkaa pidempiä reissuja on TukTuk tai Laxi (lavataksi). Asunnolla kuskien käyntikortteja, hakevat alueen porttien edestä.  Kyydit 100-200bht keskustan alueelle (1-5km). Pidemmät matkat neuvoteltava erikseen.

Pidemmällä oleskeluajalla suosittelemme hankkimaan edullisen kännykän kauppakeskuksesta/ tai tuomaan oman mukananne Suomesta ja siihen pre-paid liittymä Seven/Eleven kioskista (esim. 300bht/ n. 10€ puheaikaa). Puhelut Suomeen kannattaa tehdä wifin kanssa, eli FaceTime/ whatsapp-puhelut onnistuvat asunnolta.

Vesipuistoihin usein nettivaraajan etuja, kun varaus tehdään etukäteen. Tutustu puistoihin

Vana Nava & Black Mountain.

Kannattaa tutustua myös muihin rantoihin kuin "kaupungin rantaan". Suosittelemme seuraavia: Sai Noi (n. 25min), Khao Kalok (n.35min). Sai Noi:ssa kiva beach club, jossa laadukas ruoka ja suihkut. Khao Kalok enemmän alkeellinen palveluiltaan, mutta kaunis paikka jossa pieni patikointi rantakallioilla mahdollista.

Keskiviikkoisin on rantojen siivouspäivä ja silloin ei kaupungin rannalla ole aurinkotuoleja saatavilla.

Retki hienolle Koh Talu -saarelle on myös kokemisen arvoinen. Saari sijaitsee luonnonsuojelualueella ja sinne järjestetään joko päivän tai kahden retkiä, eli yöpyminen mahdollista. Varaa myös tämä Askon/ Na:n kautta.

 

Kuten kuljetus Bangkokista (Suvarnabhumi) Baan finlandiin, suosittelemme myös tilaamaan Askolta loman päätteeksi kuljetuksen lentokentälle. Ps. yksi yö Bangkokissa on kiva vaihtoehto katkaisemaan pitkää kotimatkaa. Hotelleita ja laadukkaita sellaisia löytyy pilvin pimein suht edulliseen hintaan.

Golf-kentät
PHOTO-2023-12-10-19-36-56.jpg

GOLF-KENTÄT

Black Mountain – 20 km Baan Finlandista

 

Banyan Golf/ Pineapple Valley – 10 km Baan Finlandista

Royal Hua Hin - 5 min

Palm Hills – 20 km Baan Finlandista

Springfield – 30 km Baan Finlandista

Millford Golf Course – 20 km Baan Finlandista

Army Course – 20 km Baan Finlandista

Imperial Lake View – 35 km Baan Finlandista

Majestic Creek – 40 km Baan Finlandista

bottom of page